Etappitiet

etappireititSaksaan lähtevien oli poistuttava maasta salateitse. Rajan ylittämistä varten jouduttiin perustamaan etappeja, joiden henkilöstönä olivat paikalliset asukkaat tai jääkärit. Rajan ylittäminen oli vaarallista ja vaati monesti pitkää vaellusta jalan tai hiihtäen. Etappien lähtöpaikkoihin päästiin Etelä-Suomesta rautateitse.

Tärkein etappitie johti Kemistä Haaparantaan. Osa vaelsi Tornionjoelle tai meni Tornion etapin kautta Ruotsiin. Tämän etapin paljastuttua hiihdettiin Pohjanmaan rannikolta Merenkurkun yli Uumajaan. Avoveden aikana Merenkurkku ylitettiin veneellä.

 Kevättalvella ja keväällä 1916 venäläiset santarmit vangitsivat viitisenkymmentä aktivistia. Vuoden lopulla viranomaisten ja aktivistien välillä tapahtui myös aseellisia yhteenottoja. Näistä oli tunnetuin joulukuussa 1916 tapahtunut Simon kahakka.
 
Vaikeutunutta värväystoimintaa yritettiin elvyttää lähettämällä Suomeen jääkäreitä ja ottamalla käyttöön syrjäseutujen kautta kulkevat etappitiet. Näistä erään keskus oli Hyrynsalmen Halla. Tämän erämaatalon isäntä, maanviljelijä Juho Heikkinen eli ”Hallan Ukko” oli jääkäreiden rohkeimpia auttajia.
simon kahakka
Värväystoiminnan tuloksena oli toukokuun loppuun 1916 mennessä lähtenyt Saksaan 1510 tulevaa jääkäriä entisten jo koulutuksessa olleiden lisäksi. Jääkäripataljoonaan lähti eniten miehiä Pohjanmaalta, Uudeltamaalta ja Helsingistä sekä Karjalasta.

Suomalainen jääkärijoukko oli eräänlainen pienoiskokoinen kansanarmeija, sillä siinä olivat edustettuina kaikki ammattiryhmät ja ikävuodet 15–49. Keski-ikä oli vuonna 1916 alle 24 vuotta.

Vaikeissa ja vaarallisissa olosuhteissa tapahtunut värväys ei mahdollistanut tarjokkaiden valintaa. Sadat vapaaehtoiset jouduttiin siirtämään Saksan siviilityöpaikkoihin. Karsinnan jälkeen pataljoonan kirjoihin merkityistä 1890 miehestä 1261 jääkäriä osallistui vapaussotaan. Enemmistö oli hyvää sotilasainesta. Päällystöainesta oli runsaasti.

 

 

 

 

Etsi

Ajankohtaista

Vaasan juhlallisuudet 23.-25.2.2018

katso Vaasan kaupungin tiedote tulevista Vaasan juhlallisuuksista tästä

Laulu vapaudelle konsertti 4.11.2017 klo 13.00

Helsingin kaupungintalolla lue lisää tästä

Ryhmämatka Liepajaan 12.-15.2.2018

Vihdin Liikenteen ryhmämatkan tiedot tässä

Perinneyhdistyksen toimintasuunnitelma- ja vaalikokous

pidetään lauantaina 18.11.2017 klo 13.00

Töölöntorinkatu 2 B auditoriossa 1.krs, Helsingissä.

 

Lue kutsu tästä

Seuraavat tapahtumat

Ei tapahtumia

Tekstin koko

Decrease font size Default font size Increase font size

Jaa sivu

Submit to DiggSubmit to FacebookSubmit to Google PlusSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn