Heimosodat 1918-1922

heimosodat1Vuosina 1918–1922 käytiin heimosotia, joissa suomalaisia sotilaita taisteli itärajan takaisilla alueilla tavoitteenaan suomensukuisten kansojen asuttamien alueiden irrottaminen Venäjästä. Retket tehtiin vapaaehtoisin voimin.

Ensimmäinen 350 miehen retki Vienan Kemin suuntaan alkoi vapaussodan aikana maaliskuussa 1918 ja päättyi saman vuoden lokakuussa. Joukossa oli mukana 15 jääkäriä.
Viron vapaussota oli seuraava suurisuuntainen sotaretki, joka on verrattavissa heimosotiin. Viro oli julistautunut

itsenäiseksi 24.2.1918. Venäläisten aloitettua voimakkaan hyökkäyksen Viroa vastaan tilanne oli vuodenvaihteessa 1918–1919 virolaisille hyvin kriittinen.

Yksityisestä aloitteesta perustettiin kaksi vapaaehtoisjoukkoa. Suomalaisten vapaaehtoisten määrä nousi 2700 mieheen. Retkeen osallistui 80 jääkäriä. Heistä olivat luutnantti Gustaf Svinhufvud ja vänrikki Erkki Hannula ” Pohjan Poikain Rykmentin” pataljoonien komentajina. 
Huhtikuussa 1919 aloitettu Aunuksen retki oli ensimmäinen sotatoimi, jota jääkärit johtivat itsenäisesti. Vapaaehtoisia kertyi noin 3000. Retkikuntaa johti vapaussodan maineikkain jääkäriupseeri eversti Aarne Sihvo. Hänen jääkäriaseveljiään oli retkikunnassa yhteensä 118.

Vienan ”metsäsissikapinassa” 1921–1922 vienalaisiin vapaajoukkoihin kuului noin 3000 miestä. Lyhyeen sotaan ehti mukaan 500 suomalaista. Jääkäreitä oli vapaajoukoissa 28. Majuri Paavo Talvelasta tuli ylipäällikkö. Kovien taisteluiden jälkeen metsäsissit perääntyivät Suomeen helmikuussa 1922.
 
Heimosotiin osallistui yhteensä 195 jääkäriä vapaajoukoissa ja 42 vakinaisen armeijan sotilaina. Heistä kaatui, katosi tai kuoli 32 ja haavoittui 25 taisteluissa itärajalla tai rajan takana.
heimosodat2heimosoda3

Etsi

Ajankohtaista

Vaasan juhlallisuudet 23.-25.2.2018

katso Vaasan kaupungin tiedote tulevista Vaasan juhlallisuuksista tästä

Laulu vapaudelle konsertti 4.11.2017 klo 13.00

Helsingin kaupungintalolla lue lisää tästä

Ryhmämatka Liepajaan 12.-15.2.2018

Vihdin Liikenteen ryhmämatkan tiedot tässä

Perinneyhdistyksen toimintasuunnitelma- ja vaalikokous

pidetään lauantaina 18.11.2017 klo 13.00

Töölöntorinkatu 2 B auditoriossa 1.krs, Helsingissä.

 

Lue kutsu tästä

Seuraavat tapahtumat

Ei tapahtumia

Tekstin koko

Decrease font size Default font size Increase font size

Jaa sivu

Submit to DiggSubmit to FacebookSubmit to Google PlusSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn